Horna - Haudanusva

Yöllä jäinen usva jälleen nousee Haudastaan, Vartiosta, luota vainajien paikaltaan, Houkuttelee uuden uhrin luokseen Surmaansa, Laulaa omituisen, oudon taikansa. Nälissään ja suojaa etsien, sisimmässään lämpöä kaivaten, Kirottuna vai voittaneena, Kaiken elon riemun raivaten. Öinen suo on kiintynyt lapseensa, Jota kirouksensa varjelee, Ilman lämpöä, ei elämää ollenkaan, Ei taantumusta rakkauteen. Haudanusva on vihannut ihmistä, Inhonnut sen lihaa ja aatteita, Pyrkimystä saada osakseen Aina kaiken ilman vaateita. Siinä käsitykset kirouksesta Eroavat kuten päivä ja yö, Ihmiselle kirous on kuolema, Ja meille kuolema on mieluisa työ. Jumala on kahlinnut lampaansa, Ketju on kuin elämä, Ruoste, aika ja inhon vaikutus On meidät laskenut vapauteemme. Siinä kirouksemme muuttuu siunatuksi, Ihmisruumis jäätyy suohon paikalleen. Haudanusva on sielujemme liitto Ja rauha piinasta on öinen hiljaisuus. Ei virettä, ei harmoniaa, Ei nuotin nuottia ilman taikaa. Pelko muuttuu mielenkiinnoksi Ja sävel tuo kristityt luoksemme.